Helvi jäi kotiin mököttämään, kun lähdin Hildan, Hulin, Sulon, Lauran ja Disan kanssa näyttelyreissulle Norjaan. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä laiva puksutteli Turusta Tukholmaan ja torstaina oli ajopäivä: Tukholmasta 650 km Bö:n kuntaan Telemarkin lääniin. Ruotsin puolella tie oli nopeaa moottoriliikennetietä, mutta Norjan puolen kilometrit olivat hitaita johtuen kymmenistä liikenneympyröistä ja tien muuttumisesta ns. kylätieksi. Perillä asetuimme taloksi ja liikutimme ja huolsimme koirat. Vuokramökkimme oli pieni ja sievä hobittila (huonekorkeus matala) järvi- ja tunturimaisemassa.

20190216_075009.jpg

Perjantaina ohjelmassa oli kv-näyttely. Telemark-hallille oli noin tunnin ajomatka mutkaisia vuoristoteitä. Landseerit tuomaroi tanskalainen Einar Paulsen ja ilmoittautuneita oli viisi, joista kaikki ulkomaalaisia - meidän kahden koiran lisäksi muut olivat Ruotsista. Tuomari oli sikäli tiukka, että vain yksi ruotsalainen uros sai SA:n. Hilda oli valioluokassa EH1 ja arvostelu vapaasti suomennettuna jotakuinkin näin: 3-vuotias narttu, feminiininen pää, ilme kärsii vaaleista ja pyöreistä silmistä, riittävä otsapenger, hyvin asettuneet korvat, toivoisin lisää raajakorkeutta, hyvä kallo, hieman lyhyt olkavarsi, toivoisin hieman korostuneemman eturinnan, hieman ohut luusto, ei parhaassa turkissa tänään mutta oikea karvanlaatu, oikea risti ja oikein asettunut häntä, liikkuu hyvin sivulta, kapeasti edestä, yhdensuuntaisesti mutta hieman kapeasti takaa. 

Matkaseurueesta myös Hulille tuli EH, mutta onneksi Sulo-polski sai sertin ja oli ROP - CACIB:ia se ei olisi voinutkaan ottaa vastaan, kun on vasta junnuikäinen.

20190218_190615.jpg

(kuva: Disa Leppä)

Lauantaina vuorossa oli NORD-näyttely ja lansut olivat kehässä. Samat osallistujat kuin edellisenä päivänä, tuomarina ruotsalainen Benny Blidh von Schedwin. Tällä kertaa Suomi-lansut saivat ERI ja SA, Huli oli PU2 ja sai sertin kun PU1 sai perjantaina sertin ja tuli Norjan valioksi. Hilda oli PN2, mutta joutui tyytymään vara-sertiin eikä näin ollen meille tullut Norjasta mitään titteliä kotiin viemisiksi. Norjan muotovalion lisäksi siis oli toiveissa viimeinen CACIB ja kansainvälisen muotovalion arvo... Norjankielinen arvostelu meni suunnilleen, että narttumainen, hyvin muodostunut pää, hieman vaaleat silmät, hyvä kaula ja selkä, hyvä rintakehä, hyvä luuston vahvuus, riittävät kulmaukset takana, liikkuu hyvin, hyvä karva.

received_1983032718671295.jpg

(kuva: Kari Paaske)

Oli kiva tavata Hildan isän kasvattaja, joka oli siis Ruotsista tullut näyttelyyn sekä landseereja katsomaan tullut kokenut norjalainen kasvattaja Kari Paaske - nimestään huolimatta naispuoleinen ;) Sunnuntaina kävimme vielä Sulon kanssa näyttelyssä ja sileän ERI:n jälkeen jätimme Norjan taakse saapuen Tukholmaan myöhään illalla. Muutaman tunnin unet hotellissa ja aamulaivalla kohti Turkua. Kaiken kaikkiaan reissu sujui hyvin, ainoat varsinaiset vastoinkäymiset sattuivat Huli-ressukalle, kun se sai yhdellä lenkillä niskaansa jonkun pihasta tulleen irtokoiran ja kotimatkalla se kärsi vatsavaivoista, jotka onneksi helpottivat ennen laivamatkaa.