Heinäkuun alussa Landseeryhdistys järjesti neljä vepe-koetta viikonlopun aikana Valkealassa. Talkoilin kahdessa kokeessa, toisessa yleisenä avustajana ja toisessa soutajana. Hilda osallistui yhteen kokeeseen eli kyseessä oli ensimmäinen avoimen luokan vesipelastuskoe. Ensimmäinen liike oli uinti ja veneen nouto, jossa minä lähetin Hildan 50 metrin kohdalta hakemaan venettä, joka oli 30 metrin kohdalla viistossa. Köysi heitetään veneestä, kun koira on puolivälissä veneiden välillä. Liike meni muuten hyvin, paitsi että Hilda päästi irti köydestä vähän ennen maalilinjaa kun jalat osuivat pohjaan. Tästä vähennetään kolme pistettä. 

Toisena liikkeenä oli pelastusrenkaan vienti. Vastaanottajana on yleinen avustaja, joka saa ennen lähtöä kutsua koiraa kerran nimeltä, mutta muita apuja ei koiralle anneta. Vientimatka on 30 metriä ja pelastusrenkaassa on kiinnitettynä kolmen metrin köysi, joka annetaan koiralle suuhun. Hilda lähti hyvin, mutta stoppasi siihen, kun olisi pitänyt lähteä uimaan ja pudotti köyden alkaen lipittelemään vettä. Yritin pari kertaa uudelleen lähetystä, mutta ilmeisesti matka oli liian pitkä Hildan osaamiselle tai jotain muuta, mikä sai sen heittämään sijaistoiminnan puolelle. 

Kolmantena liikkeenä oli ohjattu veneen nouto. Tätä en itsekään ollut koskaan aiemmin kokeessa koiran kanssa tehnyt, sillä liike tuli uusien sääntöjen myötä, jolloin Helvi oli jo valioitunut vepestä. Hildan kanssa ohjattu veneen nouto on jäänyt tosi vähälle harjoittelulle ja kaikki tuntuvat vieläpä olevan sitä mieltä, että liike on tosi helppo :D No ei ollut! Hilda meni väärälle veneelle eikä kuunnellut ohjausyrityksiäni, vaan tuli aikansa köyttä odoteltuaan takaisin rantaan. 

Neljäntenä eli viimeisenä liikkeenä oli hukkuvan pelastaminen. Siinä ohjaajaa ja koiraa soudetaan 30 metrin kohdalla rannan suuntaisesti ja hukkuva putoaa veneestä 50 metrin etäisyydellä. Koira ui siis ulapalle päin ja sillä aikaa ohjaaja soudetaan rantaan odottamaan. Hildalta tämä sujui hyvin lukuun ottamatta samaa virhettä kuin ensimmäisessä liikkeessä eli Hilda päästi irti hukkuvan kädenjatkeesta silloin kun jalat osuivat pohjaan. Kaiken kaikkiaan saldoksi jäi 44 pistettä, eli ei tulosta Hildalle tästä kokeesta. Täytyy sanoa, että meni huonommin kuin mitä ajattelin ja eniten harmitti, että vanhat viat tulivat taas esiin, vaikka niiden karsimiseen on panostettu treeneissä ihan pääosin.