Hilda-pentu_Ingrid%20Pakats.jpg

(Hilda pentuna, kuva: Ingrid Pakats)

Hildan pentusuunnitelmat ovat edenneet ja isäksi olen kaavaillut Hulia. Huli on viralliselta nimeltään Mirtillon Megadeath Indeed ja ikää herralla on jo kunnioitettavat 10,5 vuotta. Viimeisen silauksen suunnitelmille sain, kun Hulin omistaja tutkitutti koiran sperman ja se oli kunnossa. Tavaraa meni myös pakkaseen säilöön. Huli on elänyt suht terveenä koko elämänsä ja viralliset terveystutkimukset ovat kaikki tutkituilta osin priimaa eli lonkat A/A, kyynärät 0/0 eikä perinnöllisiä silmäsairauksia ole todettu. Lisäksi DNA-testit kertovat Hulin olevan geneettisesti normaali niin kystinurian, lihasdystrofian (MD), verenvuototaudin (CTP) kuin lihasrappeumasairauden (DM) osalta eli Huli ei kanna perimässään mitään noista haitallisista geeneistä. 

Ulkomuodoltaan Huli on tarpeeksi kookas uros ja tarpeeksi vahvaluustoinen. Sillä on kaunis uroksen pää, mutta purenta menee alapurennan puolelle. Hulin kahdessa aiemmassa pentueessa (yksi Suomessa ja toinen Virossa) ei kuitenkaan ole kuulemani mukaan purennoissa sanomista, joten toivon tämän trendin jatkuvan. 

71770660_703511826812938_626730745618392

Hulista tuli Suomen muotovalio veteraani-ikäisenä ja samoin Norjan muotovalio. Erikoisnäyttelyssä 2017 Huli oli rodun paras veteraani ja PU2. 

20190218_133411.jpg

Hildalla ja Hulilla ei ole muita samoja ulkomuodollisia heikkouksia kuin ehkä aavistuksen turhan pitkä lanneosa. Huli tasapainottaa Hildan näkyvimpiä virheitä tummilla silmillään ja puhtaalla valkoisella värillään.  

Sukutaulu Hulilla ei ole mitenkään ihmeellinen tai harvinainen. Sen oma sukusiitosprosentti on vielä kuudellakin sukupolvella laskettuna lähellä nollaa (0,98) ja Hilda & Huli -yhdistelmän ss-% on viidellä sukupolvella laskettuna 0,00 %. Sitten kuudennessa sukupolvessa se nousee ollen 0,20 %. Mitään suuria riskejä ei suvuissa pitäisi olla tiedossa. Ikävin asia on varmaan se, että Hulin molemmat vanhemmat ovat menehtyneet vatsalaukunkiertymään. Hulin aiemmista jälkeläisistä 6/15 on kuvattu ja tulokset ovat olleet ihan OK. Joukkoon mahtuu kaksi C-lonkkaista ja toisella näistä on toinen kyynärä 2. Muut kyynärtulokset ovat kaikki 0/0 ja lonkkatulokset A/A tai A/B. 

Parasta Hulissa on sen luonne :) Toimintakykyä ja taisteluhalua löytyy kohtuullisesti, pehmeyttä vain hieman. Ihmisiin suhtautuminen on hyväntahtoista ja avointa ja temperamentiltaan Huli on vilkas. Luonnetestissä kaikki osa-alueet olivat plussan puolella ja koira on laukausvarma - loppupisteet 172. Huli on harrastanut vesipelastusta ja saavuttanut lajissa Suomen vesipelastusvalion arvon. Mainitsemisen arvoinen on myös VEPE:n SM-kisoissa saavutettu neljäs sija pistein 98/100. 

Hildaa en sen enempää ala tässä kohdin esittelemään, sillä kotisivujen puolelta (www.kennelkuuluisa.tarinoi.fi) löytyy perusfaktat ja tätä blogia selaamalla paljon, paljon juttua neidistä. 

Suunniteltu yhdistelmä täyttää kaikki Suomen Landseeryhdistyksen vähimmäisvaatimukset:

-nartun ikä vähintään 24 kk ja korkeintaan 7 vuotta

-uroksen ikä vähintään 24 kk

-nartun penikoimisväli vähintään 10 kk

-lonkkaniveldysplasia: Mikäli käytetään C-lonkkaista koiraa, on sen partnerin oltava A- tai B-lonkkainen

-kyynärniveldysplasia: Mikäli käytetään 1-kyynäräistä koiraa, on sen partnerin oltava 0-kyynäräinen

-sairasta koiraa ei saa käyttää jalostukseen

-molemmat palkittu vähintään kahdella laatuarvostelun arvosanalla erittäin hyvä (EH) kahdelta eri tuomarilta. Vähintään toinen arvosana saatu yli 24 kk iässä. Vaihtoehtoisesti jalostustarkastuksesta yleisarvosana EH. 

-koiralla saa olla elinaikanaan korkeintaan 30 jälkeläistä Suomessa

-yhdistelmän sukusiitosaste saa olla korkeintaan 5% viiden sukupolven ajalta

-koiralla tulee olla arvio sen luonteesta. Arvioksi käy vesipelastuskoe, luonnetesti, MH-kuvaus, BH-koe, käyttäytymisen tai ulkomuodon jalostustarkastus tai näyttelyarvostelulomakkeessa oleva koiran käyttäytymisen kuvaus vähintään kahdelta ulkomuototuomarilta.

-jos MD-, DM- ja CTP-geenitesti on tehty, sairaita ei saa käyttää jalostukseen. Kantajia voi käyttää jalostukseen terveen partnerin kanssa.

Suunniteltu yhdistelmä täyttää myös kaikki Suomen Landseeryhdistyksen lisäsuositukset:

-MD-, DM- ja CTP-geenitestit

-epilepsiaa sairastavien koirien sisarusten käyttämistä jalostuksessa tulee välttää

-samoin on epilepsiaa koskien vältettävä riskilinjojen yhdistämistä niin kauan kun rodulle ei ole olemassa geenitestiä, jonka avulla sairauden kantajuus voidaan todeta. Riskilinjoina pidetään sukuja, joissa kahdessa ensimmäisessä sukupolvessa on koira, joka sairastaa epilepsiaa tai koira, jonka sisarus sairastaa epilepsiaa tai koira, jonka jälkeläinen sairastaa epilepsiaa.

-lonkka- ja kyynärnivelien alin kuvausikä 18 kk

Tämän pentueen vanhemmista löytyy tekemisen halua ja toisaalta myös tasapainoista luonnetta. Sen vuoksi toivon tulevilta kodeilta kiinnostusta puuhailla koiransa kanssa. Jos ei kilpaileminen kiinnostaisikaan, niin edes harrastusmielessä koiran aktivointi. Koska tunnettu tosiasia on se, että jos aktiiviselle koiralle ei tarjoa tarpeeksi tekemistä, se keksii sitä itse. Ja tämä tekeminen ei välttämättä aina ole ihmisten näkökulmasta toivottavaa käyttäytymistä. Eli tarpeeksi liikuntaa mutta myös aivotyötä! 

Ota rohkeasti yhteyttä jos kiinnostuit - jutellaan lisää. Puhelinnumeroni on 050 322 9183 ja sähköpostini marika.koski @hotmail.com 

Molempiin vanhempiin pääsee tutustumaan samalla kerralla, kun sovitaan kaikille sopiva ajankohta etukäteen.

mainos_05.jpg