Vuosi 2020 oli varsinaista tunteiden vuoristorataa. Vuoteen mahtui suurta surua ja suurta iloa - Helvin kuolema ja pentujen syntymä & kasvatus. 

Helvi oli vuoden alusta alkaen aktiivinen eläkeläinen, puolisen vuotta varsin hyvässä kunnossa, mutta kesä meni ontuillessa milloin enemmän ja milloin vähemmän. Lääkkeistä ei ollut niin paljoa apua, että Helvi olisi voinut jatkaa Helvin arvoista elämää, joten heitimme hyvästit syyskuun loppupuolella. Ikävä on joka ikinen päivä, mutta olen toisaalta helpottunut, että minusta oli tekemään elämäni vaikein päätös, pystyin päästämään irti oikeaan aikaan enkä antanut Helvin kärsiä. Joku varmasti olisi pitänyt koiraansa samanlaisilla oireilla, ajatuksena "vanhat koirat nyt vaan liikkuvat noin / vanhoilla koirilla nyt vaan on kaikenlaisia vaivoja ja kolotuksia"... Pekun viimeisistä ajoista jäi niin iso syyllisyys ja myös katkeruus eläinlääkäriä ja sitä tilannetta kohtaan, että en koskaan enää halua tehdä sellaista vääryyttä koiraa kohtaan. 

Hilda ehti alkuvuodesta käydä kahdessa näyttelyssä, joista viimeisimmässä VSP. En ole kohta vuoteen ollut näyttelyssä ja voin myöntää, että mieli tekisi jo sinnekin suunnalle. Vähän ennen pentujen syntymää Hildan kansainvälisen muotovalion tittelin vahvistus tuli FCI:ltä ja Hildasta tuli kasvattajansa ensimmäinen C.I.B. Alkuvuodesta parantelimme Hildan kanssa vuoden ainoaa vammaa (kop, kop - tänään on vielä sama vuosi) eli revenneen kynnen poistoa ja sen eläinlääkärikäynnin yhteydessä tutkitin Hildan polvet, jotka olivat 0/0. En ollut aiemmin teettänyt virallista polvitutkimusta, koska tulos on voimassa loppuelämän vasta 3-vuotiaalla koiralla eikä lansuilla ole oikeastaan polvissa luksaatio-ongelmia.  

Ennen koronaa kerkesimme pari tokon AVO2-tulosta ottaa, sitten kaikki tapahtumat peruttiin ja me jäimme odottelemaan juoksua Hildan kanssa. Ennen vappua alkunsa sai ensimmäinen kennelnimelleni syntynyt pentue ja kesä meni pentuja hoitaessa ja niiden touhuja ihastellessa. Kaikille löytyi aivan mahtavat omat kodit ja ne ovat nimenomaan pennut omistajineen, jotka ovat päiviäni piristäneet tässä loppuvuoden aikana kertoilemalla kuulumisiaan ja lähettämällä kuvia tai videoita. Kotiin jäi Hertta, jota yritän kasvattaa äidin helmoista itsenäiseksi ja kunnolliseksi landseeriksi lapsiperheen arjen kiireistä huolimatta.

Hilda palasi mammalomalta harrastusten pariin varsin hyvin tuloksin ja ehdimme saada tokosta kaksi AVO1-tulosta sekä rally-tokosta koularin mestariluokasta jopa valiokiinnityksellä 1/3! Mejässä tulosta ei tullut. Sitten korona pisti taas kisat jäihin. Ensi vuodelle toivon terveyttä ja että tämä helvetin kulkutauti häviää. Sitä myöten haaveilen rally-kisoista, tokon avoimen luokan suorittamisesta, näyttelyreissuista (myös ulkomaille) ja vepe-kokeista ensi kesänä. Lisätoiveena olisi vielä, että Hilda alkaisi jäljestää sillä tavalla kuin minä haluan :D Parempaa tulevaa vuotta muillekin!