Kolmisen viikkoa sitten torstaina illalla puoli kahdeksan aikaan menin pojan kanssa pihalta sisälle ottamaan lapsen ulkovaatteita pois. Olimme käyneet lenkillä ja tehneet vähän kukkapenkkiä sen jälkeen, koirat olivat kanssamme pihalla ihan normaalisti. Ulkovaatteiden riisumisessa meni ehkä minuutti ja huutelin ovelta koiria sitten sisälle - ei ketään missään! Aidan tsekkaus osoitti, että takaportin vierestä olivat koirat lähteneet aidan alta karkuteille. Hertta tuli etuovelle pikapuoliin, mutta Hildaa ei näkynyt. Iltatoimien ohessa kävin silloin tällöin huhuilemassa ovelta Hiltsua ja pariin otteeseen kävin autolla ajelemassa metsätiet, joita yleensä lenkkeillään, mutta ei sitä löytynyt edes siihen mennessä, kun olisi normaalisti ollut koirien iltaruuan aika. Alkoi huolettaa toden teolla, että mitä Hildalle on käynyt. Laitoin veljelleni viestiä, että onko hänellä drone, kun muistin hänen kuvanneen jotain drone-videoita. Sitten Jasu ilmoittikin, että tulevat kaverinsa kanssa (jolla on drone + lämpökamera) etsimään Hildaa heti kun saavat kamat kasaan. Nelisen tuntia haravoitiin dronella ja autolla. Dronella ei nähnyt tiheäkasvuisiin metsiin kunnolla. Jalkaisin käytiin kävelemässä Jasun kanssa eräs jyrkkä kallio ylhäältä ja alhaalta eikä sieltä onneksi löytynyt mitään putoamiseen viittaavaa. Sitten miehet lähtivät nukkumaan pari tuntia ennen työpäivää ja minä laitoin ilmoituksia someen ja viestejä kavereille. Pyhtään Facebook-ryhmästä jaettiin yli 250 kertaa Hildan katoamisilmoitusta, joten tehokas tiedonvälityskanava on todella! Lähialueiden metsästysseurat välittivät myös tietoja toisilleen. Minä olin yhteydessä Etsijäkoiraliittoon ja hälytyskeskukseen, häkeen ei ollut ilmoitettu havaintoja. Eniten varmaan pelkäsin yöllä, että Hilda olisi mennyt moottoritielle, kun ei meiltä ole seiskatielle kuin jotain 1,5 km. Sitten kun kuulin Patrikilta (Tommin siskon poika, joka on aktiivisesti kylän metsästysporukassa mukana), että hirviaidassa ei ole aukkoja motarille tässä kohdalla pitkään matkaan, niin se huojensi kyllä mieltä aika paljon. Etsijäkoiraliitosta sanottiin, että etsijäkoira tulee paikalle vasta 24 h kateissa olon jälkeen. Kuitenkin ex-etsijäkoira Ulpu ja ohjaajansa Iiris, joka on siis tuttavani vuosien ajalta, tulivat aamun valjettua hetkeksi haistelemaan jälkiä, mutta valitettavasti Ulpu ei lähtenyt seuraamaan mitään jälkeä. Sain paljon hyvää ohjeistusta kuitenkin Etsijäkoiraliitosta. Naapurikylästä koiratuttu Tiina oli jo käynyt ennen töihin menoaan aamulenkillä omien koiriensa kanssa haravoimassa yhden metsätien ja ajanut autotien kirkonkylästä meille, että ei ollut jäänyt auton alle siinä matkalla. Entinen treenikaverini tuli Loviisasta yövuoron jälkeen pariksi tunniksi etsimään maastosta, mutta ei jälkeäkään. Patrik grillasi metsässä ja laittoi hirvikoiransa tutkapannan kanssa liikkumaan maastoon, koska Patrik osaa lukea sen liikkeistä, jos se törmää maastossa johonkin epätavalliseen. Viiman isäntä Mikko meni pelastuskoiraporukan treenikaverinsa kanssa ajelemaan reitin ja metsätiet mökillemme päin. Ystävät olivat viestitelleet tulevansa perjantaina iltapäivällä etsintöihin mukaan, kunhan töistä pääsisivät. 

Aamupäivällä etsijäkoiran lähdettyä päätin kokeilla, jäljestäisikö Hertta mitään. Olin varjellut takametsän puolta etsijäkoiraa varten, ettei siellä olisi kauheasti ylimääräisiä jälkiä sotkemassa enkä suoraan sanottuna uskonut Hertan osaavan, joten en rohjennut lähteä sen kanssa pimeän aikaan harhailemaan. Takaportista poistuttuamme otti Hertta heti määrätietoisen suunnan syvemmälle metsään. Jonkun matkan päästä se kääntyi tien suuntaisesti ja jäljesti edestakaisin metsässä menevän ojan molemmin puolin, kunnes kääntyi tietä kohti. Tielle tultuamme Hertta ylitti tien jatkaen edelleen, mutta Patrikin hirvikoira löysi meidät tässä kohdin. Hertta ja Sisu meinasivat pistää leikiksi ja jäljestys unohtui, joten tuumasin käydä syömässä siinä välissä ja Patrik tulisi hakemaan Sisun. Ajattelin jatkaa tien ylityksen kohdalta syömisen jälkeen. En kuitenkaan ehtinyt sitä tehdä, kun Patrik soitti, että mennään hakemaan Hilda kotiin, hän tietää missä se on! Naapurimme naapurin takametsässä oli supiloukku ja siellä oli Hilda! Kotoa loukulle matkaa oli ehkä 300 metriä jos sitäkään. Patrik oli käynyt tarkastamassa tiedossaan olleet isot loukut, mutta tämä loukku tuli ilmi vasta kun loukun omistaja oli nähnyt katoamisilmoituksen. Loukussa oli ollut lihaa syöttinä, joten nälissään ei Hildan tarvinut olla ja kenties loukulta kantautuvat tuoksut olivat syy, mikä alun perin sen houkutti pois pihasta. Kova pissahätä sillä oli eli ilmeisesti tähän häkkiin ei ollut voinut tehdä tarpeitaan. Matalahan loukku oli, joten kyyryssä Hilda oli joutunut istumaan tai seisomaan sen mitä ei ollut makuulla. Keli oli ollut sateinen ja kylmä, mutta onneksi Hilda on kasvattanut karvaa itselleen jo jonkin verran. Henkisesti se ei ollut moksiskaan, ei mitään hätääntyneisyyden tai stressin merkkejä - onneksi se on niin reipas ja sopeutuvainen. Olin yöllä ajellut autolla noin 150 metrin päästä loukusta, kutsunut äänellä ja pillillä Hildaa ja odotellut jonkun tovin kuulematta pihaustakaan. Olisipa se pitänyt silloin jotain älämölöä, niin olisi päässyt aiemmin kotiin. Kateissa 17 tuntia, onneksi kuitenkin tallessa loukussa eikä auton alla tai muuten loukkaantuneena jossain! Hertta olisi muuten jäljestänyt todennäköisesti suoraan sinne loukulle, sillä se oli autotieltä lähtenyt kohtisuoraan loukun suuntaan eikä siitä ollut matkaa kuin pari sataa metriä. Eipä pidä aliarvioida Herttaa enää. No kotona sitten vahinkojen tarkastusta ja hellittelyä, sekä viestiä joka puolelle karkulaisen löytymisestä. Sen verran oli adrenaliinia veressä, että ei puhettakaan mistään päiväunien nukkumisesta, vaan samoilla silmillä menin 40 h. 

Levollisten yöunien jälkeen ja todettuani, että Hildassa ei edelleenkään näkynyt mitään loukkaantumisen merkkejä, lähdin sen kanssa rally-tokon piirinmestaruuskisoihin. Pia Heikkinen oli suunnitellut tällaisen radan mestariluokkaan:

Kahdelta kyltiltä tuli pistemenetyksiä: kyltillä nro 10 Hilda nousi seisomaan sen verran vinoon, että epätarkasti suoritetusta tehtävästä -3. Itse ajattelin, ettei kyltti 12 sivuaskel ehkä onnistu, mutta onnistuipa kumminkin. Hieman yllättäen spiraalin jälkeinen peruutus tuotti suurimmat pistemenetykset. Hildalla kääntyi rintamasuunta väärin, joten uusin tehtävän. En hoksannut, että olisin voinut tehdä peruutuksen avustettuna "treenimielessä" ennen ilmoittamistani uusinnasta... Tämän kun muistaisi käyttää hyödyksi, kun se kerran sääntöjen mukaan on sallittua... No uusinta ei mennyt puhtaasti sekään, vaan Hilda oli vinossa osittain takanani, joten osuin siihen ottaessani askelia taaksepäin, josta -1 kontrollin puute, -1 erittäin vino asento ja sitten Hilda vielä ilmeisesti osui kylttiin, josta myös -1. Tämän hässäkän jälkeen loppurata meni taas hienosti. Kokonaisuudesta 91/100 pistettä, tuomarin kommentti: Tarkka ja tiivis yhteistyö. Olin tosi tyytyväinen - ensinnäkin siitä, että minulla edelleen ylipäätään on Hilda ja lisäksi siitä, että onnistuin laskemaan sen virettä ennen ratasuoritusta mielestäni aika sopivalle tasolle. Jaana Siltanen kuvasi ratamme: https://youtu.be/Tmppcb_zou8

Viiman & Arunin pennuille tuli 7 kk ikää mittariin, joten tässä ne kehitysvaihekuvat niiden osalta, jotka muistivat kuvia laittaa ;)

Kuuluisa Rairai Rankkasade eli Elma

Kuuluisa Suitsait Superhelle eli Helle

Kuuluisa Huihai Hallayö eli Hile

Kuuluisa Tiktak Tornado eli Kimi, joka osallistui pentunäyttelyyn upealla ROP RYP2 -tuloksella eli rodun parhaan pennun lisäksi Kimi oli kakkosryhmän rotujen keskinäisessä mittelössä toiseksi paras! Lansut harvoin menestyvät ryhmäkehissä, niin tämä kieltämättä saa kasvattajan röyhistämään rintaansa ;)

Kuuluisa Puhpah Pyörremyrsky eli Mauri

Pennuista 8/10 on DM-testattu tähän mennessä ja kaksi on kantajia, kuusi normaaleja. Kantajuus ei vaikuta koiran elämään millään tavalla, mutta se pitää tietää ja ottaa huomioon jalostuksessa, jotta kahta kantajaa ei yhdistetä jalostuksessa (tällöin voisi syntyä sairaita yksilöitä).