Juhannusviikonloppuna, 26.6. täytti ensimmäinen pentueeni kaksi vuotta. Aikuisiksi en heitä vielä kutsu, koska hitaasti kehittyvää sakkia tuntuvat olevan, mutta parempi niin kuin "tehobroilereita", jotka 6-vuotiaana vaikuttaisivat ikälopuilta ;) Hilda-mutsi taisi tulla kropaltaan aikuiseksi (ja ehkä vähän mieleltäänkin) vasta 4-vuotiaana pentujen myötä. Nuorukaiset ovat minusta tosi mukavan luonteisia, etenkin ne yksilöt, jotka ihan selvästi ovat perineet Hildan hulluutta, jota itse niin suuresti rakastan ;) Ulkomuodoltaan ne ovat terverakenteisia, ja terveinä ovat olleetkin, mitään sairauksia tms vaivoja ei ole ilmennyt :) Uskon ja toivon, että virallisia terveystutkimuksia alkaa tässä kohta puoliin tulla ja pidän sormet ja varpaat ristissä, jotta tulokset korreloivat ilmiasun kanssa! Ikävämpi yllätys pentueessa on ollut purennoissa, sillä kahdella on alapurenta ja parilla muulla epätasainen etuhammasrivi säännöllisen saksipurennan sijaan. Vanhemmilla on normaalit saksipurennat, mutta toki sukutaulussa on tiedossa alapurentainen koira kolmannessa polvessa takana, jonka isä on periyttänyt alapurentaa useampaankin pentueeseensa omasta leikkaavasta purennastaan huolimatta. Mutta kuitenkin 7/11 taitaa olla ihan priima saksipurenta, joten voittopuolisesti kuitenkin ok. Onneksi nämä lievät alapurennat tai muut vähän vinksallaan olevat leegot eivät haittaa koiraa itseään millään tavalla. 

Kuuluisa Jukolan Ankara Poika "Roni"

Roni.jpg

Kuuluisa Jukolan Väkivahva Tuomas "Ensio"

Ensio.jpg

Kuuluisa Jukolan Salomon Suuri "Kauko"

Kauko.jpg

Kuuluisa Jukolan Simeoni Liuhuparta "Kapu"

Kapu.jpg

Kuuluisa Jukolan Alati Iloinen Timo "Hansu" ja Kuuluisa Hertta-Akka "Hertta" äitin kanssa kuvassa

HansuHertta.jpg

Kuuluisa Jukolan Omalaatuinen Lauri "Rölli"

R%C3%B6lli.jpg

Kuuluisa Jukolan Tiuskea Rakki "Kossi"

Kossi.jpg

Kuuluisa Pata-Akka "Kielo"

Kielo.jpg

Kuuluisa Ruutu-Akka "Kerttu"

Kerttu.jpg

Kuuluisa Risti-Akka "Kantti"

Kantti.jpg