Peku pääsi varasijalta lauantaina MH-kuvaukseen. MH on lyhenne ruotsalaisesta nimestä mentalbeskrivning hund eli tarkoittaa koiran luonnekuvausta. MH-kuvaus on ollut Kennelliiton virallinen testi tämän vuoden alusta ja paikat ovat kiven alla kun kuvaajia on koulutettu vasta kourallinen ja testipaikat ovat erittäin kysyttyjä, minäkin olen Pekua yrittänyt kuvaukseen saada ainakin viiteen eri paikkaan ja tähän asti on aina myyty ei-oota. Mutta tosi kiva, että nyt pääsimme kun kuvaus täydentää mielestäni luonnetestiä oikein hyvin!

Kuvauksessa suoritetaan koiran kanssa eri osioita ja kuvaajat valitsevat koiran käyttäytymistä parhaiten kuvaavan sanallisen arvioinnin viidestä eri vaihtoehdosta. Vaihtoehdoissa numero tarkoittaa intensiteettiä, 1 on pienin aktitiviteetti ja 5 suurin aktiviteetti.

Ensimmäiseksi ohjelmassa oli osio nimeltään kontakti. Tervehtimisessä katsottiin miten koira ottaa kontaktia vieraaseen ihmiseen. Peku otti tavalliseen tapaansa kontaktia vieraaseen eli meni luo, haisteli, katseli ja odotti rapsutusta. Sitten kokeiltiin lähteekö koira vieraan ihmisen kanssa pois ohjaajan luota. Peku lähti, mutta ei ollut juuri kiinnostunut ihmisestä, vaan haisteli maata. Viimeisenä kontakti-osiossa käsiteltiin koiraa eli tunnusteltiin kroppaa ja katsottiin hampaat. Peku antoi testinjohtajan tehdä kaiken kiltisti ja oli välinpitämätön käsittelyä kohtaan eli ei varsinaisesti ottanut kontaktia käsittelijään.

Sitten toisessa osiossa testattiin koiran leikkimishalukkuutta ja tapaa leikkiä vieraan ihmisen kanssa. Se suoritettiin niin, että ensin minä kiinnitin koiran huomion leluun vetämällä sitä kahdesti maata pitkin ja heittämällä sitten testinjohtajalle. Tämä heitti vielä minulle ja minä taas hänelle, sitten testinjohtaja heitti lelun kauemmaksi maahan. Peku kiinnostui heti lelusta, juoksenteli minun ja testinjohtajan välillä kun heittelimme lelua ja lähti heti lelun perään kun se heitettiin kauemmas. Tämä tehtiin kahdesti ja Peku tarttui leluun ja juoksenteli lelun kanssa testialueella ravistellen ja pureskellen sitä. Peku leikki myös testinjohtajan kanssa kun lelua ei heitettykään maahan.

Takaa-ajo oli osio, jossa viehettä vedetään kauempana koirasta ja koira lasketaan irti. Ohjaaja ei lähde koiran mukaan, vaan jää paikalleen. Peku ei oikeastaan lähtenyt ollenkaan jahtaamaan viehettä, meni kyllä sinnepäin, mutta jäi nuuhkimaan aluetta. Sitten kävimme yhdessä koiran kanssa katsomassa viehettä ja sama toistettiin. Peku ei edelleenkään ollut kiinnostunut vieheestä. Tämä kertoisi, että koiralla ei ole saalisviettiä.

Näiden aktiviteettien jälkeen oli vuorossa passiivisuus. Tässä osiossa ohjaaja seisio liikkumatta paikoillaan kolme minuuttia eikä kiinnittänyt koiraan mitään huomiota. Koira oli siis hihnassa ja seurattiin miten se reagoi tällaiseen tylsyyteen. Peku haisteli tietysti maata, kierteli minun ympärilläni ja katseli ympäristöä. Ihan rauhallinen se oli eikä edes haukkumalla yrittänyt komentaa minua toimimaan.

Siirryttiin etäleikkiin, jossa piilosta tuli sadeviittaan verhoutunut ja kummallisesti liikkuva ihminen. Se liikkui toisen piilon taakse, riisui sadeviitan ja tuli laulaen esiin heijaten käsiensä välissä patukkaa. Koira päästettiin irti ja katsottiin lähteekö se leikkimään kaukana olevan omituisen tyypin luokse. Peku lähti ihan vauhdilla katsomaan mikä siellä oikein heiluu, mutta ei tarttunut patukkaan. Sen verran hirvitti omituinen tyyppi, että sille piti vähän haukahdella, mutta kiinnostus oli suuri koska ei lähtenyt tyypin luota pois ennen kuin kutsuttiin.

Yllätys oli samanlainen osio kuin luonnetestissä kovuutta mittaava osa. Haalarit vedettiin ylös koiran nenän eteen mutta luonnetestiin eroten koiran hihna päästettiin irti, jotta se voi väistää niin pitkälle kuin haluaa ja ohjaaja jäi seisomaan haalarien eteen. Peku väisti alle viisi metriä ja tuli tutustumaan haalariin vasta kun menin kyykkyyn ja kutsuin koiraa. Tutustumisen jälkeen haalari kierrettiin pariin otteeseen palauttavana osiona eikä Peku silloin enää pelännyt haalaria.

Ääniherkkyytenä testattiin suhtautumista laitteeseen, jossa pellin päällä vedettin ketjussa olevia rautaisia renkaita. Kävelimme laitteen vierestä ja taas koira sai väistää niin paljon kuin halusi ja itse piti kääntyä laitetta kohti heti kun räminä alkoi. Peku väisti vähän ja tuli tutustumaan laitteeseen vasta kun olin kyykyssä ja kutsuin sitä. Kumpaakaan pelotukseen, haalariin ja räminälaitteeseen, Peku ei osoittanut mitään uteliaisuutta palauttelun aikana eli kun kiersimme laitteita. Ne olivat sille jotain vähän pelottavia juttuja joita ei tarvitse tutkia tarkemmin mutta joita ei tarvitse väistellä.

Aaveet-osiossa kaksi ihmistä on pukeutunut haamuiksi lakanoiden avulla ja tulee piiloistaan koiraa kohti eri suunnista hitaasti liikkuen. Peku noteerasi molemmat aaveet heti ja hetken ihmeteltyään rupesi haukkumaan. Vähän peruutteli minun taakseni ja välillä taas otti pari askelta aaveita kohti, ikään kuin olisi ollut kahden vaiheilla että lähteäkö karkuun vai ottaako noista selvää. Ei kuitenkaan mennyt yksin tutustumaan aaveisiin kun ne seisoivat paikoillaan ja hiljaa, vaan vasta sitten kun minä olin mennyt aaveen eteen seisomaan. Sitten kun otin aaveilta huput pois ja Peku varmistui, että ihmisiähän ne ovat, niin sitten se oli taas ihan iloinen itsensä niitä kohtaan.

Viimeiseksi oli toisen kerran leikkimisosio. Katsottiin, leikkiikö koira vieraan ihmisen kanssa kuormituksen jälkeen. Pekun leikki ei juuri eronnut ekasta leikistä, edelleen se leikki mielellään ja kovasti patukkaan purren, mutta oli vähän hitaampi kun ei napannut heitettyä patukkaa ilmasta kiinni. Leikin aikana toteutettiin ampuminen. Tarkoitus on, että koiralle ammutaan silloin kun se on aktiivinen ja silloin kun se on paikallaan. Aktiivisuus toteutetaan yleensä siten, että omistaja leikittää koiraa, mutta Peku oli aktiivinen yksinään voittamansa lelun kanssa, niin laukaukset voitiin ampua myös silloin. Ei Peku laukauksia pelkää, kyllä se ne noteeraa, mutta leikki jatkui samanlaisena. Paikallaan ollessa kuultuja laukauksia se kuunteli tarkkaavaisena, mutta ei pelokkaana.

Kuvaus ei tuonut yllätyksiä. Hieman ihmettelin, ettei Peku lähtenyt vieheen perään, mutta ehkä se ei ehtinyt näkemään tai tajuamaan koko juttua  Ei ole Ritari Rohkea tämä meidän Peku, mutta kuvaajan sanoin ottaa minusta voimakkaasti tukea ja pystyy toimimaan sen avulla pelottavissa tilanteissa. Minkäänlaista aggressiota ei Peku osoittanut koko kuvauksen aikana, eikä minun mielestäni landseerin tarvitsekaan. Vaikka se kokonsa puolesta voisi olla varteenotettava vahtikoira ja perheen puolustaja, tykkään itse, että lansu olisi ehdottoman ihmisystävällinen. Niitä aggressiota osoittavia rotuja on ihan tarpeeksi. Tottakai jos ajatellaan, että on ihan tosi kyseessä ja joku yrittää käydä päälle, niin saa puolustaa, mutta kynnys tällaiseen pitää olla korkea, jotta koiran ei tarvitse pelätä tekevän virhearviointeja.