Yritin keväälle/alkukesälle saada MEJÄ-koepaikkaa lähes kymmenestä kokeesta pääsemättä mihinkään. Heinäkuussa sitten onnisti ja sain pari koepaikkaa Hildalle. Ensin kuun puolivälissä menimme Luumäelle, siellä olin parina aloittelevalle jäljentekijälle ja toivottavasti hän sai yhteistyöstämme jotain irti :) Teimme yhden voittajaluokan jäljen ja yhden avoimen luokan jäljen. Koepäivän aloitti laukauksensietotesti, jossa Hilda oli vähän outo. Se tuli todella haluttomasti odotuspaikalle ja ajattelin jo, että onko siitä tullut paukkuarka, koska se oli kuullut avoimen luokan koirille ammutun laukauksen autossa ollessaan. Laukauksen kajahtaessa se ei kuitenkaan reagoinut mitenkään pelokkaasti, korvat jopa nousivat. No, metsään siitä sitten lähdimme.

Hilda jäljesti oikein hyvin, tosin yhden makuun se käveli yli ja yhdestä meni ohi, kun ei ollut aivan jäljen päällä. Pääosin siis jälkitarkasti enkä huomannut, että mikä kulma oli katkokulma, kun se meni jotenkin niin sujuvasti. Mutta sitten! Viimeisellä osuudella jälki kulki jonkunlaisen metsäaukion vierestä ja siellä joku kiinnitti Hildan huomion niin, että se meni aukiolle ja tuomittiin hukka. Harmittaa, etten tajunnut silloin antaa käskyä palata jäljelle :(  Jäljelle palautuksen jälkeen Hilda meinasi mennä uudelleen sinne aukiolle, mutta käskylläni jatkoi jälkityöskentelyä. Kaadolle tultuamme kehuin koiran ns. maasta taivaisiin, olin oikeasti tyytyväinen sen jäljestykseen! Lopputuloksena Hilda sai 34 pisteellä VOI2-tuloksen :)

Seuraavan paikan sain Kouvolan kokeeseen, joka järjestettiin Tirvan ihanan helppokulkuisissa maastoissa. Keli oli vain aika kamala helteen takia, lämpötila taisi olla 30 astetta. Minulle suunniteltu pari oli perunut viime tipassa eikä korvaavaa tulijaa löytynyt, joten minua pyydettiin etsimään oma pari. Onneksi Disa pääsi tulemaan <3 Teimme sitten vain yhden VOI-luokan jäljen, mutta kyllä siinä tuli hikoiltua ainakin kahden jäljen edestä. 

kuvat: Tuula Pekkalin

Taas Hilda oli laukauksensietotestiin vietäessä vastahakoinen, mutta nyt minulle tuli oivallus, mistä voi olla kyse: puihin sidotut koirat pitivät aikamoista mekkalaa ja riehumista; luulen Hildan arastelevan niitä toisia koiria. Tätä täytyy vielä kotioloissa testailla. Jäljestys ei mennyt putkeen: kolme hukkaa ja keskeytys. Homma hajosi jo ensimmäisessä kulmassa ja palautuksen jälkeen suora meni vielä OK, mutta katkokulmassa tuli toinen hukka. Sen jälkeen Hilda meni vähän aikaa jälkeä, mutta poistui sitten jäljeltä ja tuomari oli sitä mieltä, että se alkoi ajaa tuomarin näkemiä peuranjälkiä?! Minä olen tähän saakka ollut siinä uskossa, ettei se vaihda riistan jäljelle, mutta ehkä se tosiaan teki sitten niin. En halunnut mennä harjoitellen jälkeä loppuun, koska en halunnut päästää Hildaa kaadolle tuollaisten temppujen jälkeen. Lohdullisesti tuomari oli kirjoittanut arvostelun loppuun kuitenkin, että "koira kuitenkin osaa jäljestää halutessaan" :D

Kuumuudella en huomannut olevan vaikutusta koiran motivaatioon, käytin sen uimassa ennen metsään siirtymistä ja pidin pitkin iltaa märkänä kastelemalla pyyheloimea ja juuri ennen jäljelle lähtöä suihkutin vielä akkukäyttöisellä ns. mökkisuihkulla 20 litran kanisterin vettä. 

Minun ja Disan tekemän jäljen saanut koira ei lähtenyt jäljestämään sääntöjen mukaisen lähtöajan puitteissa, niinpä ajoin Hildan kanssa vielä tämän koskemattoman jäljen samalla kun purkasin sen. En päästänyt sitä haahuilemaan liinan mittaa enempää ja kehuin usein, kun se jäljesti tarkasti. Kun tietäisi, mistä haahuilu johtuu... Motivaation puute / keskittymisen puute ovat varmaan suurimmat syyt? Tuomareiden koeselostukset tallensin kotisivujen puolelle Hildan koetuloksiin.