Heinäkuun toisena viikonloppuna, kesäloman alkajaisiksi, suuntasimme Disan kanssa Viroon vesipelastuksen merkeissä. Pientä lisäjännitystä aiheutti itseäni sillä viikolla vaivannut kurkunpään tulehdus, jonka takia olin ollut edeltävät kolme vuorokautta puhumatta ollenkaan. Perjantaina sitten aloin varovasti käyttää ääntä, joka onneksi alkoi kulkea ihan hyvin. Olisi ollut aika ankea matka, jos olisin vain tuppisuuna ollut ja kokeista tuskin olisi tullut yhtään mitään pelkillä käsimerkeillä ;) Menimme meren yli Vuosaaresta lähtevällä Finbo Cargolla ja matka venyi tunnilla normaalia pidemmäksi, kun laiva joutui palaamaan takaisin satamaan matkustajan saatua sairaskohtauksen. Tämän johdosta myöhästyimme eläinlääkäristä sovitulta madotusajalta, mutta onneksi sieltä päin joustettiin hienosti ja tämä pikavisiitti saatiin hoidettua.

Majoituimme jo tutuksi tulleeseen Academic Hosteliin, joka on tällaisilla reissuilla erittäin kätevä, kun siellä on huoneistossa kaksi makuuhuonetta jaetulla keittiöllä ja kylpyhuoneella. Meillä koirat tulevat keskenään hyvin juttuun ja voivat olla vapaasti huoneistossa, mutta sitten kuitenkin ne saa yöksi nukkumaan omiin huoneisiinsa, jotta yörauha on taattu - tosin hieman outoa sinänsä, ettei edes nuoriso pyrkinyt leikkimään keskenään ollenkaan eli minkäänlaista riehaamista ei reissussa nähty. Ihme tosikkoja :D Perjantaina kävimme turisteilemassa Kadriorgin puistoalueella, hieno hyvin hoidettu puisto ja kukinta parhaimmillaan.

Isoja ruusualueita ja komeita kivirappusia

 

En ole varma, olisivatko koirat saaneet mennä tänne vai oliko kyseessä joku lasten leikkipuisto, mutta kukaan ei ainakaan sanonut mitään eikä pahoja katseitakaan tullut; päinvastoin koirat herättivät erittäin paljon ihailua ja monet tulivat rapsuttelemaan sekä juttelemaan.

Majesteetillinen vesiaihe, jossa keskellä viehättävä saari huvimajoineen

Erittäin huvittavaa oli tämä, kun huomasimme puistossa olleen käynnissä valokuvaussession ja yhtäkkiä valokuvaaja tulee pyytämään meiltä, jos koiriamme saisi lainata kuviin mukaan "jotta saisimme jotain spesiaalia" :D Niinpä Hilda ja Hertta ovat nyt sitten mukana jonkun perhealbumissa :D Huuru oli sen verran innokas pieniä lapsia kohtaan, että sitä ei annettu lainaksi ;)

Lauantaina oli IPOR-koe sekä ykkös- ja kakkosluokat vepestä. Kokeet olivat Raku-järven rannalla Tallinnassa. Hertta ja Huuru osallistuivat ykkös- eli alokasluokkaan. Liikkeet tehtiin kahdessa erässä: Ensin esineen haku, veneestä hyppy ja veneen haku putkeen ja toisella kerralla hukkuvan pelastaminen ja yhteisuinti. Tästä tuli meille eka tenkkapoo - mitä ajattelevat varsin kokemattomat vepeilijämme palkattomuudesta liikkeiden välillä?! No taisi olla isompi ongelma ihmisille kuin koirille :) 

Esineen haussa koiran tulee siis hakea noin 25 metrin päässä olevasta veneestä jokin esine ja tuoda se ohjaajalle. Aika tyypillisesti esine taitaa olla dummy, näin tälläkin kerralla. Avustaja on kokeen toimihenkilö ja hän heiluttelee esinettä veneestä veden pinnalla rauhallisesti. Tämä aika helppo liike meni Hertalta hyvin ja se myös toi hienosti esineen minulle käteen.

Siitä sitten suoraan veneestä hyppyyn, joka suoritetaan niin ikään noin 25 metrin etäisyydeltä. Avustaja pitää koirasta kiinni jos ohjaaja niin toivoo. Hertan ilme on ihan WTF :D Liikkeen suorittamisessa ei ongelmia.

Sitten piti vielä moti riittää veneen hakuun. Vene ajetaan noin 25 metrin päähän rannasta ja siellä järjestävän tahon toimesta henkilö heiluttaa rauhallisesti köyttä veden pinnalla. Paras lopputulos on, että koira tuo köyden ohjaajalle käteen. Hertta aavistuksen epäröi lähteä, niin otin askeleita veteen. Ohjaaja saa mennä max polvea myöten suunnilleen kahlaamaan, tästä vähennetään toki pisteitä. Loppuosa liikkeestä meni hyvin ja Hertta toi köyden minulle käteen.

Sitten oli ensimmäinen osa kokeesta tehty ja sai poistua palkkaamaan koiraa ja vetämään henkeä. Toinen osa kokeesta sisälsi siis hukkuvan pelastamisen ja yhteisuinnin. Hukkuvan pelastamisessa toimitsija pudottautuu veneestä noin 25 m rannalta ja loiskuttelee hieman sekä huutaa apua. Koiralla pitää olla uimaliivi / valjaat, joista hukkuva ottaa kiinni. Hertta hieman epäröi tässäkin lähtemistä, joten saattelin kahluusyvyydelle. Sitten meni loppuosa taasen hyvin, Hertta hienosti kiersi hukkuvan takakautta.

Viimeisenä liikkeenä teimme yhteisuinnin, joka meni ihan hyvin. Kävimme 25 m merkkipoijulla kääntymässä ja Hertta veti minut takaisinpäin. Ei yrittänyt kääntää minua rantaan kesken matkan, jota oli treenatessa välillä tapahtunut. 

Eri liikkeistä saa eri määrän pisteitä, esim. hukkuvan pelastamisesta saa enemmän pisteitä kuin veneestä hypystä. Kaikkiaan Hertta sai 79 / 100 pistettä ja koulutustunnuksen VP1 eli luokan vaihtoon oikeuttavan tuloksen - meni paremmin kuin etukäteen ajattelin! Myös Huuru sai koularin ja kokeissa kuvannut Mihkel Rikas otti tämän ihanan otoksen toivottavasti tulevaisuuden pariskunnasta:

Kuvassa VP1-luokkalaiset 

Kokeen jälkeen kävimme lenkkeilemässä Paljassaaren luonnonsuojelualueella, jossa oli hauskat "pitkospuut" (kuva lainattu netistä)

(kuva: Disa Leppä)

Sunnuntaina oli Hildan vuoro kisata. Hildalla on osallistumisoikeus VP3- eli voittajaluokkaan. Seitsemästä mahdollisesta liikkeestä arvottiin ensin viisi, jotka sinä päivänä tehtäisiin ja sitten arvottiin vielä niiden järjestys. Arpaonni ei ollut suosiollinen, koska toivoin rannansuuntaisen viennin ja oman veneen hinauksen jäävän pois eikä kumpikaan jäänyt pois... Hildalla on vielä vähän vaiheessa se "tyhjään lähteminen", mitä molemmissa liikkeissä tarvitaan. Ensimmäiseksi liikkeeksi valikoitui ajelehtivan veneen haku ja kun toiseksi liikkeeksi tuli rannansuuntainen vienti, päätti tuomari nämä liikkeet suoritettaviksi putkeen ilman paluuta rantaan välillä. Jaiks, tämä tiesi siis koiran nostamista veneeseen! Koskaan ei ole Hildaa nostettu vedestä veneeseen ja kun kerroin, etten jaksa sitä nostaa, niin sain apurin tähän hommaan. 

Kaksi venettä ajelehtii noin 40 metrin päässä rannasta ja veneiden keskinäinen välimatka riippuu tuulista. On se varmaan noin 30 metriä liikkeen alussa kun tuomari antaa suoritusluvan. Arvasin, että köysi ei ole kokonaan vedessä, vaan roikkuu reunalta. Hilda ei lähtenyt ekalla käskyllä, ui venettä molemmin puolin ennen kuin löysi köyden, otti jostain syystä ihan tyvestä kiinni ja tämän takia päästi irti, otti käskystä uudestaan ja sitten toi köyden hyvin minulle. 

Veneeseen nostamisesta se ei vaikuttanut olevan moksiskaan ainakaan siinä tilanteessa, mutta en sitten tiedä jäikö jotain hampaankoloon. Uimaliivien vatsaremmit kyllä löystyivät aika lailla :D 

Siitä sitten rannansuuntaiseen vientiin. Tässä liikkeessä ohjaaja saa valita, hyppääkö koira vientiesine suussa vai hyppääkö koira ilman esinettä ja ohjaaja antaa esineen kun koira on vedessä. Itse olen tehnyt niin, että Hilda hyppää ilman esinettä. Tällä kertaa vientiesineenä oli köyden pätkä. Lähteminen oli taas aika nihkeää, mutta loppuosa liikkeestä meni hyvin. Muistan viiden vuoden takaisesta kämmistäni Helvin kanssa aina ja iankaikkisesti sanoa irroituskäskyn esineen luovutukseen mieluummin vähän liian aikaisin, kun virolaiset eivät yleensä varsinaisesti tartu esineeseen, vaan se ikään kuin pitäisi pudottaa heille käteen. Tämänkin liikkeen jälkeen Hilda nostettiin veneeseen.

Toisessa suorituspätkässä olivat vuorossa hukkuvan pelastaminen sekä oman veneen vetäminen. Hukkuvan pelastaminen suoritettiin pelastusrenkaan kanssa rannasta lähtien eli samanlainen liike kuin Suomen voittajaluokassa, mutta matka on 10 m pidempi kuin täällä. Hilda oli jotenkin tosi haluton, se ei meinannut ottaa edes pelastusrenkaan köyttä suuhunsa. Sain sen käskyillä etenemään vähän matkaa, mutta sitten se tuli takaisin rantaan ja tuomari keskeytti. 

Oman veneen hinauksessa ohjaaja ja koira ovat veneessä noin 40 m päässä rannasta ja ohjaajan pitää lähettää koira veteen ja sitten antaa vetoköysi vedessä olevalle koiralle. Sen jälkeen koira vetää veneen rantaan ja antaa köyden ohjaajalle käteen. Tässäkin liikkeessä Hilda oli haluton lähtemään ja jouduin antamaan monta käskyä, että se hyppäsi veneestä. Treeneissä tämä liike on jostain syystä ollut sille vaikein, tuntuu olevan vaikeuksia fokusoida mitä pitäisi tehdä, kun näköpiirissä ei ole mitään muuta - ei hukkuvaa, ei toista venettä, ei mitään. Varmaan pitäisi opettaa fokusoimaan rantaan. 

Sitten oli taas pikkuinen breikki ennen viimeistä liikettä: Kahden hukkuvan pelastaminen tiimityönä. Veteen pudottautuu siis kaksi hukkuvaa, joista toinen on aktiivinen (loiskuttaa) ja toinen passiivinen. Koira ja ohjaaja uivat yhtä matkaa ensin aktiivisen hukkuvan luokse, joka koiran tulee valjaista kuljettaa rannalle. Sillä aikaa ohjaaja ui passiivisen hukkuvan luokse kannattelemaan tätä veden pinnalla. Ohjaaja kutsuu koiran rannalta luokseen ja koira vetää ohjaajan sekä hukkuvan rannalle. Liike on kiva ja treeneissä mennyt hyvin. Kokeessa kävi jotain todella kummallista, sillä Hilda kieltäytyi hyvin selvästi lähtemästä minun kanssani uimaan! Se ei siis suostunut tulemaan veteen, ei käskyillä eikä houkutteluilla. Jouduin siis toteamaan, että hommasta ei tule mitään. Arvoitukseksi jäänee, miksi näin tapahtui. Lopputulemana Hilda suoritti 3/5 liikettä ja suoritetuistakin tuli pistevähennyksiä sen verran, ettei tulosta tullut. Harmillista, mutta sellaista se joskus on. Eivät koirat tiedä, että nyt tässä ja tässä kokeessa olisi tosi kiva onnistua, kun on panostettu rahaa matkaan ym. Ja ihan hyvä niin :)

Kokeen jälkeen lenkkeilimme Piritassa rantabulevardilla. Itse uimaranta oli koirilta kiellettyä aluetta, mutta kävelytie meni mukavasti rannan tuntumassa. Meillä oli tosi hyvä säkä kelien suhteen, sillä pitkin viikonloppua sateli siellä sun täällä ja useampaan kertaan satoi kovasti kun olimme syömässä, mutta sitten lenkkipaikoilla ei sattunut satamaan ollenkaan. Piritassa ollessamme näkyi, että Tallinnan keskustassa sataa ja ukkonen kuului, mutta se ei yltänyt meihin saakka.

Lähdimme Suomeen vasta maanantaina iltapäivällä. Ennen laivan lähtöä kävimme vanhassa kaupungissa pyörimässä ja koirat olivat taas varsinaisia ihmismagneetteja. Onneksi on ihmisystävälliset koirat, jotka nauttivat huomiosta ja silittelijöistä!