Lokakuun alussa lähdimme näyttelyreissulle pitkästä aikaa. Kohteena oli Liettua, tarkemmin sanottuna Siauliai, ja matkaseurana oma perhe. Hilda jäi hoitoon Kaisalle ja pitkä viikonloppu Hellen kaverina oli sujunut hienosti. Hilda ei ole ollutkaan hoidossa sitten pikkupentuajan yhden hoitokerran. Kaisa laitteli kuulumisia ja kuvia, joista tässä muutama (kuvat: Kaisa Sormunen)

Ainoa, mikä ei sujunut, oli rauhallinen rinnakkaiselo kanojen kanssa - Kaisan koiratarha on siis kanahäkin vieressä ja Hilda oli kytännyt kanoja niin silmät kiiluen, ettei sitä voinut pitää tarhassa ulkoilemassa ilman että se olisi ajanut itsensä hulluuden partaalle. 

Me matkustimme perjantaina aamupäivällä laivalla Viroon ja sieltä ajoimme Latvian läpi Liettuaan. Majoitus oli tosi hyvä perhehuoneisto kivojen lenkkeilymaastojen äärellä. Perjantaina tulimme niin myöhään perille, että ilta meni lapsen nukuttamisessa. Lauantaina minä menin Hertan kanssa näyttelyyn ja tuomarina toimi paikallinen Svetlana Postarnakova. Hertta sai ERI:n ja juniorisertin ja oli myös ROP :) Loppupäivä kului Siauliaissa kaupungilla käyskennellen, syömässä pitkän kaavan mukaan ja kenties Siauliain ainoassa varsinaisessa turistinähtävyydessä eli Ristikukkulalla vieraillessa. Sunnuntaina tuomarina toimi niin ikään liettualainen Deimante Vaitauskaite ja myös sunnuntaina Hertta sai ERI:n, juniorisertin ja oli ROP. Näin ollen, koronahelpotusten ollessa voimassa, Hertasta tuli Liettuan juniorimuotovalio LT JMVA. Normaalisti junioriserttejä tarvitsee kolme, mutta määrä on nyt siis typistetty kahteen. Hertta oli ainoa landseer kumpanakin päivänä. Tapasin näyttelyssä vanhan tuttavuuden Linan, joka aikanaan toimi tulkkina minun ja Helvin kasvattajan välillä Helviä ostaessani :) Olipa mukavaa vaihtaa muutama sana ja Lina myös käänsi minulle Hertan arvostelut, jotka olivat tietenkin liettuaksi kirjoitettuja. Lauantain arvostelussa sanottiin, että erinomainen muoto, hyvät kulmaukset ja hyvä pää, vahva, hyvä rinnan syvyys, toivoisi hieman paremman etuosan ja vahvemman selän, hyvät huulet, hyvä hännän pituus. Sunnuntain arvostelussa sanottiin, että hyvä koko, hyvä luusto, vahva ylälinja, oikeat värimerkit, hyvät kulmaukset, vapaat liikkeet.

Näyttelyn jälkeen matkustimme Viroon Haapsaluun, jossa yövyimme su-ma. Haapsalu oli oikein nätti pikkukylä, miljöö muistutti suuresti Hankoa merenrantoineen ja pitsihuviloineen. Kävimme ulkoilemassa ja rantabulevardin lisäksi kiersimme myös Haapsalun linnan raunioissa. Ei mitään hienoja palkintokuvia tullut otetuksi Hertasta, mutta tässä yksi Haapsalussa nappaistu kuva sentäs.

Teki varmasti oikein hyvää Hertalle olla vähän aikaa äipästä erossa!

Seuraavalla viikolla tapahtui sitten kauheita. Kaksi kasvattiani sairastui keuhkokuumeeseen :( Tiistai-iltana alkoi oireilla väsymyksellä ja flegmaattisuudella Hansu, joka sai seuraavana päivänä diagnoosin ja ab-kuurin. Oli kuumetta, tulehdusarvot pilvissä, mutta ei yskää tms. Uuno alkoi yskiä ja kakoa pari päivää myöhemmin ja oireiden alkamisesta parin päivän kuluttua myös Uunolla diagnosoitiin keuhkokuume. Uunolla saattoi olla kyse ensin kennelyskästä, joka pahentui nopeasti keuhkokuumeeksi, mutta tosiaan Hansulla ei ollut mitään kennelyskän oireita ja aluksi luulimmekin, että sillä olisi vierasesine keuhkoissa, keuhkokuume kun voi tulla niinkin viattoman kuuloisesta pikkujutusta kuin ruuan vetäminen henkeen... Uuno puolivuotiaana keskeneräisenä koiranpoikasena otettiin eläinsairaalaan hoitoon yöksi, mikä oli varmasti ihan oikea ratkaisu. Henki oli höllässä kyllä Hansullakin, koska sen CRP oli niin korkea, että verenmyrkytys oli todella lähellä. Molemmat pojat ovat minun ja Kaisan kanssa samassa treeniryhmässä, joten altistumiskysymykset tulivat myös mieleen. Mutta Hildalla, Hertalla tai Hellellä ei ilmaantunut mitään oireita. Onneksi Hansu ja Uuno ovat nyt selvinneet pahimman yli, mutta toipuminen ja kuntoutuminen entiselleen ottaa aikaa ja jälkitautien, kuten sydänlihastulehduksen, vaara on olemassa. 

Kävin yhden etäkurssin siinä lokakuun alkupuolella ja juuri sain lopputentin tulokset tietää: Ulkomuototuomarin alkeiskurssin koe on hyväksytty. Kurssilla käytiin läpi anatomiaa, arvosteluperusteita ja tuomarietiikkaa. Minulta puuttuu vielä olennaisia suorituksia, jotta voisin peruskurssille edes pyrkiä (kehätoimitsijan pätevyys, kasvattajan jatkokurssi) mutta onpahan tämä nyt sitten takataskussa, jos joskus haluan yrittää koulutuspolulla jatkaa.