Pekun kanssa kisasimme VEPE-kokeessa perjantaina tuloksella AVO-3, 74/100 pistettä. Koepaikalla tuuli ihan älyttömän kovasti, siinä oli varmasti venetuomarin kädet hapoilla... Olen todella iloisesti yllättynyt, miten hyvin Peku tähtäsi kelistä huolimatta määrätietoisesti maalitolppien väliin, ainoastaan hukkuvan pelastamisessa koira meni juuri maalitolpan väärältä puolelta. Vientiesineenä oli dami, eikä Peku vienyt sitä veneelle. Kahlausmatkaa oli sen verran paljon ennen uintisyvyyttä, että ehti taasen muut ajatukset vallata mielen. Kutsuin koiran sivulle lähettääkseni sen uudelleen, mutta kun ei siitäkään lähtenyt, niin huikkasin tuomarille keskeyttäväni liikkeen. Sain lähettää koiran viemään, jotta se oppisi, ettei kokeessakaan anneta periksi, vaan tehtävä suoritetaan vaikka sitten saattelemalla koira uintisyvyyteen. Sitten Peku vei damin. Uinti ja veneen nouto sekä hukkuvan pelastaminen menivät ihan nappiin (lukuun ottamatta sitä hukkuvan pelastamisessa tapahtunutta metrin ohitusta maalista) mutta oman veneen hinauksessa meinasi tapahtua paha moka minulta. Köysi jäi jotenkin huonosti, sillä se ei lähtenyt lentoon, mutta en päästänyt irti vaan otin uudelleen vauhtia. Onneksi tätä ei tulkittu uudelleen heittämiseksi, toisaalta miksi olisi tulkittukaan, kun köysi pysyi koko ajan kädessäni ja koiraakaan en ollut vielä lähettänyt matkaan.

Hanna oli kutsunut minut ja Miian heidän treeniporukkansa vieraaksi, joten jäimme mökille yöksi. Helvi, Peku ja Sulo nukkuivat autossa - juuri ja juuri mahtui Transporteriin kolme häkkiä ja keskimmäisestäkin jopa pääsi koira ulos siirtelemättä muita häkkejä. Peku sai nukkua ostamassani kevythäkissä, se on suurempi kuin metallihäkit ja Pekun voin luottaa pysyvän kankaisessa häkissä, Helvi ei tod. pysyisi siellä... Yö meni hyvin eikä Peku ollut aamulla ollenkaan jäykkä, jota vähän pelkäsin kokeen rasituksen ja ahtaan nukkumisen jäljiltä. Mutta ilmeisesti hyvät lämmittelyt + loppuverryttelyt auttoivat, sekä se, että kevythäkkiin Peku mahtui kyljelleen nukkumaan. Eli lyhyehköjen yöunien jälkeen treenailimme vesipelastusta. Tuuli edelleen hurjasti. Peku sai huilia ja Helvi aloitti viennillä. Otin matkaksi noin parikymmentä metriä, vastaanottaja oli Helville täysin vieras. Vientiesineet olivat ensin poiju, sitten dami. Helvi tarvitsi sen kahluumatkan saattelun, jotta lähti viemään. Uskon ja toivon, että kyse on vain itseluottamuksen puutteesta ja Helvi alkaa viemään luotettavasti. Mikään nopea lähtijä se ei ole ja siinä ehtii aina jo arpomaan, että no lähteekö se, eikö se nyt lähde, taitaa lähteä jne... Seuraavalla kierroksella seuraava ongelmallinen liike eli oman veneen hinaus. Ekalla yrittämällä vippasin Helvin matkaan kun ei lähtenyt yhdellä käskyllä. Uusinnalla annoin sille kokeeksi vähän enemmän aikaa, niin lähti noin neljännellä käskyllä, mutta itse lähti kuitenkin. Voi elämä, että voi olla vaikeaa. Sokerina pohjalla ajattelin, kun hukkuvan pelastamista viimeisenä liikkeenä otettiin. No joo, Helvi ei meinannut lähteä veneestä ja ui hukkuvan ohi suoraan rantaan. Lähetin sen sitten rannasta hakemaan ja haki ihan mielellään. Ja kun uusittiin avoimen luokan malliin, ei ollut mitään ongelmaa. Mistä sitä tietää, mitä niiden päässä liikkuu.