Pitkänperjantain ohjelmaan kuului hiihtoretki Valkmusan suolle. Matka määränpäähän Moronvuoren kämpälle ei onneksi ollut pitkä, minä kun en ole kummoinen hiihtäjä. Jaana & Ville koirineen tulivat mukaan ja myös meillä oli koirat mukana. Ajatuksena oli, että minä huonona hiihtäjänä tulisin Pekun kanssa viimeisenä ihan hissukseen rauhassa ja Tommi hiihtäisi Helvin kanssa. Suunnitelma meni viimeistään siinä vaiheessa ketuilleen, kun laitoin suon reunassa sukset jalkaan ja muu porukka oli jo muutaman sadan metrin päässä siinä vaiheessa. Peku nimittäin päätti, että hänhän ei peränpitäjäksi jää ja ampaisi täysillä eteenpäin. Vauhti oli aivan tolkuton eikä puhettakaan, että olisin pystynyt jarruttamaan auraamalla, joten katsoin parhaaksi keskittyä vain pystyssä pysymiseen... Saavutettuamme etujoukon, totesimme, että suunnitelma bee käyttöön nyt (kaiken lisäksi Helvi ei halunnut edetä Tommin kanssa, vaan haki koko ajan minua) ja niin Peku laitettiin Tommin vetovyöhön ja minä otin Helvin. Sitten matka menikin oikein mukavasti jonkun aikaa, Helvi veti maltillisesti ja pystyin jopa nauttimaan hiihtämisestä. Kunnes paikoillaan ollessani sotkeuduin suksiini ja koiran vetonaruun, kaaduin ja tietysti sauva poikki! Nyt olimme onneksi ihan majan lähellä ja selviydyimme sinne makkaranpaistoon. Majalla sitten pähkäilimme, että miten minä selviän takaisin yhdellä sauvalla - onneksi Jaanalla oli kahdelle koiralle tarkoitettu vetonaru, joten vaihdoimme vermeitä ja sitten vaan oli paras toivoa, että Peku & Helvi viitsivät vetää minut autolle. Itse asiassa Helvi ei juuri vetänyt, mutta onneksi Peku hoiti homman! 

Tämän seikkailun lisäksi olen käynyt Helvin kanssa hakua treenaamassa Ruokosuon palotalolla. Sangen kivasti on mennyt etsinnät ilmaisuineen, vähän lisää hallittavuutta ja umpipiiloja jatkossa. Tyhjiä pistoja ja risteilyä täytyy harjoitella, kunhan metsään päästään. Tokoiltu on hiljakseen ja positiivisesti tarkasteltuna edistystäkin on tapahtunut. Kaukokäskyissä peruutin aika alkuun, jotta haukkuminen saataisiin pois ja se tuntuu nyt auttaneen. Luoksetulon pysäytys kaipaa lisää harjoitusta, jotta Helvi pysähtyisi suht koht tyydyttävällä nopeudella. Noudossa palautus on ollut ihan rivakka, kun käytän jatkuvasti treenatessa suurieleistä namipalkkausta. Eiköhän tämä tästä vielä...

Pekulle hain Cartrophen-pistoksen viime viikolla, kun eläinlääkäri suositteli kuukausittaista pistosta jonkun aikaa ainakin. Peku on voinut mainiosti - ihanaa! Helvillä on pesänrakennuspuuhat mielessä, se suorittaa kaivuutöitä ja sisustusta kivien kolossa jos suinkin pääsee. Ja sitten on aivan kurainen ja multainen... Onneksi ei ole muita valeraskauden oireita eikä Helvi myöskään sisällä tee pesää tai halua tulenpalavasti ulos. Toivottavasti menisi pian ohitse moiset höpsötykset.