Elokuun toisena viikonloppuna oli aika suunnata Landseeryhdistyksen vuosittaiselle VEPE-leirille. Peku jäi anopin lellittäväksi kotiin, Tommillekin kun sattui reissu samalle viikonlopulle. Miia & Sulo ja minä & Helvi ajelimme siis nelisen tuntia perjantaina Saarijärvelle iltakokeeseen. Koe oli lähestulkoon toisinto edellisestä Helvin koesuorituksesta, mutta ei se ennen ole juuri maalista ohitse mennyt. Saarijärven koerannassa koira rantautui jokaisessa liikkeessä suunnilleen samaan kohtaan pari metriä maalista sivuun. Uinnissa ja veneen noudossa ei muuta huomautettavaa, kuin maalilinjan ohitus metrillä. Viennissä Helvi lähti ok, mutta kääntyi takaisin. Nyt osasin olla käyttämättä turhia ylimääräisiä käskyjä odotellessani koiraa takaisin lähetyspaikkaan. Toisella lähetyksellä vienti sitten onnistui hyvin. Koepöytäkirjassa Helviltä ei ole vähennetty pisteitä toisesta lähetyksestä - palkintosijaan tällä ei kuitenkaan ole vaikutusta. Hyppy ja veneen hinaus muuten hyvä, mutta kolme metriä maalilinjan ohitusta. Samoin hukkuvan pelastamisessa vähennettiin kaksi pistettä. Nyt taas jos alkaisi jossittelemaan, niin ilman ohituksia pisteet olisivat riittäneet ykköseen... Vaikka uudelleen lähetyksestä olisi muistettu vähentää se -2, niin silti. Mutta itsepä en ole Helville opettanut minkäänlaista maaliin tähtäämistä. Tulos siis AVO2, 84 p.

Leirin aloitimme vientirastilta ja Helvi oli ryhmän eka koira. Molemmat toistot menivät hyvin. Kouluttaja ei tykännyt käskytystyylistäni, vaikka perustelin sen hänelle. Mutta mitäpä siitä välittämään, jos koira toimii kuten haluan eikä tämä oppimani "vienti-natsismi" ole vahingoittanut ohjaajan ja koiran suhdetta. Seuraavalla rastilla kokeilin Helvin kanssa voittajaluokan liikkuvia veneitä, joka osoittautui odotetusti hieman haasteelliseksi. Toisella kierroksella teimme tutun avoimen luokan kahden veneen liikkeen. Lauantaina ilta venähti totuttuun tapaan hieman liian pitkäksi, joten sunnuntai meni haukotellessa. Aloitimme kokeilemalla voittajaluokan rannansuuntaista vientiä ja jumankauta se meni hyvin. Matka oli tietysti lyhennetty ja muutenkin helpotettu tehtävää, mutta olin kyllä yllättynyt miten hienosti Helvi hyppäsi veneestä vientiesine suussa ja vei sen vastaanottajalle! Viimeisenä rastina ryhmämme meni hukkuvan pelastusta harjoittelemaan. Helvi kokeili voittajaluokan hukkuvaa, jossa ongelmana taas napanuoran venyminen, koska tässä liikkeessä ohjaajaa kiidätetään kohti rantaa ja pienen koiran olisi ihan yksin pitänyt rohjeta uida aavalle ulapalle ukkoa hakemaan. Eli Helvi lähti hyvin, mutta taakseen vilkaistuaan kääntyikin minua kohti uimaan perääni rantaan. Uusi yritys pienemmillä välimatkoilla toi onnistumisen. Vihon viimeisenä liikkeenä vielä avoimen luokan hukkuvan pelastaminen, jonka onnistuminen täysin takasi leirin loppumisen meidän osalta hyvillä mielin. Olipa vain taas hyvä saada harjoitusta vieraista rannoista ja vieraiden ihmisten kanssa.

Viime viikonloppuna päädyin Helvin kanssa monen mutkan kautta MEJÄ-kokeeseen Ylämaalle. Ja onneksi sain Jasun tekemään kanssani jäljen lauantaina - Tommin oli vähän pakko jäädä polttopuita tekemään, kun kone oli lainaksi saatu. Muuten jäljen tekeminen meni erinomaisen hyvin, paitsi että onnistuin lyömään kuusenoksalla silmääni ja sattui kyllä aivan perkeleesti, ihan polvilleni tipahdin. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä silmä alkoi vuotaa ja nukkuminen oli hyvin vaikeaa. Mietin jo, että perun osallistumisen kokeeseen, mutta sain kipulääkkeillä ja silmätipoilla itseni sen verran kuosiin, että selviydyin koepaikalle sunnuntaina aamuvarhaisella. Laukauksensietotestissä ei mitään kummempia, Helvi odotti nätisti puuhun sidottuna eikä reagoinut haulikkoon. Sitten odottelua, ryhmässämme oli kolme avoimen luokan koiraa ennen Helviä. Odotteluajan torkuin autossa kipeätä silmää lepuuttaen. Helvin jäljestysvuoron koittaessa oli päivä jo iltapäivän puolella ja ilman lämpötila oli kivunnut 23 asteeseen - miten voi niin usein käydä näin huono tuuri sään suhteen... Helvi tutki alkumakauksen hyvin kiinnostuneena ja lähti etenemään mukavalla asenteella. Hieman maavainuisempi olisi saanut olla, niin ei kenties olisi tarvinnut tehdä tarkistuslenkkejä ja kaikki makuutkin olisivat siten löytyneet. Kaksi makausta Helvi merkkasi todella hienosti jääden niitä haistelemaan. Myös kulmat menivät oikein hyvin, en edes tajunnut ensimmäisen kulman olleen katkokulma, kun koira suoritti sen niin sujuvasti. Pari kertaa näin parhaimmaksi kehottaa Helviä etsimään jälkeä, kun se kuumuuden takia pysähtyi läähättämään. Viimeisellä osuudella jäljen poikki meni metsätie ja kävi jo jännittämään, kun Helvi lähti vain kävelemään tietä pitkin jäljeltä pois päin. Jostain syystä se kuitenkin pysähtyi miettimään ja silloin osasin antaa hyvän jäljestyskäskyn, jolloin jäljen jatko löytyi tien toiselta puolelta ja matka jatkui. Sitten tultiinkin kaadolle, jonka Helvi kantoi autolle asti. Aikaa meni juuri tasan sallitut 45 minuuttia, joten kuumuus selvästi hidasti menoa yleisemminkin kuin vain tarkistuslenkkien tekemisellä. Enpä taas ollut varma ykköstuloksesta ennen kuin tulokset julkistettiin, kun en aiemmin ole käskyttänyt koiraa jäljestämään enkä tiennyt paljonko siitä lähtee pisteitä. Mutta siis nippa nappa tuli VOI1, 40 pistettä! Oman koiran koejäljen jälkeen menin heti opastamaan tekemäni jäljen ja sitten purkasin sen. Olin viimeinen metsästä pois tulija, joten tuloksia ei onneksi tarvinnut enää odotella. Tuskallisen kotimatkan jälkeen Tommi vei minut terveyskeskuspäivystykseen silmätarkkiin ja naarmuhan siellä silmässä oli. Sain antibioottivoidetta ja silmälapun. Nyt kolme päivää tapaturmasta silmä on onneksi jo lähes entisellään ja voin jo iloita hienosta koesuorituksesta!

ps. Olen lisännyt koepöytäkirjat kotisivuille (www.kennelkuuluisa.tarinoi.fi) Helvin koetuloksiin VEPE- ja MEJÄ-puolelle.